Etusivulle

Pahan Kaksosen debyyttialbumi "Paha Kaksonen" ilmestyi 8.3.2006. Levy äänitettiin marras-joulukuussa 2005 Arttu Sarvanteen Studio Watercastlessa Jyväskylässä. Masteroinnin teki Finnvoxilla Mika Jussila.

25.11.05 STUDIOKUULUMISIA
Pahan Kaksosen debyyttialbumin äänitykset käynnistyivät tänään erittäin rivakasti: kymmenen biisin rummut ja bassot saatiin narulle muutamassa tunnissa. Sen jälkeen ehdittiin vielä mättää Arttu Sarvanteen Studio Watercastlen kovalevylle kaikki Hässin komppikitarat. Ei hassumpi saldo seitsemän tunnin sessioille! Huomenna lauantaina äänitykset jatkuvat Otto Jiin komppikitaroiden äänityksillä. Eiköhän huomenna ehditä myös molempien kitaristien soolot ja muut tilulilut ruimia talteen. Tulossa on vallan perhanan ärjyn kuuloista jälkeä, sen voimme luvata jo nyt!

27.11.05 STUDIOKUULUMISIA, OSA 2
Studiosessiot etenivät viikonlopun aikana sen verran joutuisasti, että olemme suorastaan edellä aikataulustamme. Lauantaina äänitettiin kitaransoittoa, ja täytyy sanoa, että melkoista murinaa on soundiosastolla tällä kertaa luvassa. Illalla piipahdettiin juhlistamassa äänityksiä ravintolakierroksella, jonka takia sunnuntaina studioon saapui kalpeita kavereita. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) muutamat vielä puuttuvat kitarasoolot ja feedback-ulinat soitettiin narulle mallikelpoisesti, jonka jälkeen Hässi ehti laulaa lähes kaikkiin lead-vokalisointiaan sisältäviin biiseihin päälaulut! Huomenna maanantaina jatketaan laulujen taltioimista, tällä kertaa vuorossa on Otto Jii. Tiistai ja keskiviikko on tarkoitus käyttää stemmalaulujen kasaamiseen, loppuviikon kuluessa miksauksiin.

1.12.05 STUDIOKUULUMISIA, OSA 3
Hallelujah! Äänitykset saatiin eilisiltana valmiiksi, ja miksaus on parhaillaan käynnissä. Maanantai, tiistai ja keskiviikko käytettiin laulujen äänittämiseen: maanantaina Otto Jii paiskoi ensin kaikki päälauluosuutensa narulle, loppuaika kului stemmojen ja taustaköörien taltioimisessa. Varsinkin Otto Jii urakoi suorastaan hullun lailla ja pilli punaisena kolmiäänisten harmonioiden rakentamisen parissa.

Tiistai-iltana T. Müller osoitti melkoista omistautumista asialle: mies ajoi työpäivän jälkeen iltakahdeksaksi Tampereelta soittamaan muutamaan biisiin tamburiinia ja lehmänkelloa...

Keskiviikkona studiossa vierailivat edellisellä keikallakin taustalauluissa muutamassa biisissä avustaneet Sue ja Ellen: pitihän heidän seireenimäistä tulkintaansa saada levyllekin.

Sen verran hienoa jälkeä (ja todella nopeassa aikataulussa, kehtaamme itseämme kehaista) Arttu Sarvanteen Studio Watercastlen kovalevylle on tarttunut, että voimme surutta väittää seuraavaa:

Tulossa on vuosisadan komein suomalainen debyyttirockalbumi.