Paha Kaksonen julkaisi
14.5.2008 toisen albuminsa "Kovaa hyvä tulee".
Levy äänitettiin vuonna 2006 julkaistun debyytin
tavoin Arttu Sarvanteen Studio Watercastlessa Jyväskylässä.
Masteroinnin teki Petri Majuri Seawolf Studiossa Helsingin
Suomenlinnassa.
Studiopäiväkirjaan
liittyvät videoblogit löytyvät Audio/Video-sivulta
PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
1:
RYTMIRYHMÄ PURKKIIN 2.12.2007
Loppuvuosi on kulunut tiiviisti
treenikämpällä uusia viisuja treenatessa
ja 16-raiturilla demottaessa. Levy tehdään samalla
periaatteella kuin edeltäjänsäkin: bändi
harjoittelee mukaan valitut biisit tiukkaan kuntoon, menee
studioon ja äänittää rumpu- ja bassopohjat
siinä järjestyksessä kun ne aiotaan albumillekin
laittaa. Sen jälkeen mätetään kitarat
ja mylvitään laulut. Turha sitä on kalliiseen
studioon mennä arpomaan!
Alun perin äänitykset
oli tarkoitus tehdä kahdessa pätkässä,
mutta Suomen puolustusvoimat sotki kuviot käskyttämällä
rumpali T. Müllerin kertausharjoituksiin juuri sen
viikon ajaksi, jolloin sessiot oli tarkoitus aloittaa.
Onneksi Arttu löysi kalenteristaan yhden vapaapäivän
ennen kertausreissua, jotta rytmiryhmän mäiske
saatiin talteen. Tuo päivä oli eilen sunnuntaina
2. joulukuuta.
Rummut ja basso taltioitiin
kymmeneen biisiin kiivastahtisen, noin kuuden tunnin session
aikana. Yksi akustisten kitaroiden eteenpäin viemä
kappale äänitetään lisäksi lähiaikoina
treenikämpällä lauluja ja perkussioita
lukuunottamatta. Seuraavassa erässä (14.-16.12.)
äänitetään kitarat ja aloitetaan laulujen
taltioiminen. Viimeinen kolmen päivän pätkä
koittaa tammikuun alussa. Tuolloin viimeistellään
lauluosuudet ja kilkutellaan perkussiot.
Kovaa hyvää tulee
-albumi tulee sisältämään seuraavat
kappaleet:
01 LAKANAT LAULAA
02 HYPPÄÄ SATULAAN
03 KYLMÄÄ KYYTIÄ
04 PUHALLA
05 KOVAA HYVÄ TULEE
06 POLTTAA
07 SEHÄN SOPII
08 PAHA SAA PARHAAT PÄÄLTÄ
09 EI TUHLATA AIKAA
10 MILLÄÄN EI OO MITÄÄN VÄLIÄ11
EIPÄ TUNNU MISSÄÄN
Levystä tulee
aivan vitun hyvä. Ehkä jopa parempi kuin loistavasta
edeltäjästään.

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
2:
JA KITARA SOI 13.12.2007
Albumisessioiden toinen äänitysrupeama
kestää tällä viikolla torstaista lauantaihin.
Ensimmäinen päivä sujui komppikitaroiden
äänittämisen parissa. Mätimme Otto
J:n kanssa hiki hatussa aamukymmenestä iltakuuteen,
mutta ihan valmiiksi eivät komppiraidat vielä
tulleet. Puolitoista biisiä jäi huomisaamuksi.
Huomenna soitetaan myös aimo läjä monenkirjavia
kitaraosuuksia, kuten sooloja, harmoniaosuuksia ja sen
semmoisia. Lisäksi toivomme ehtivämme perjantaina
laulujen kimppuun.
Referenssilevyinä kitarasaundia
ruuvatessa käytettiin Turbonegron Apocalypse
Dudesia ja Retoxia. Sopivia adjektiiveja
saavutetun lopputuloksen luonnehtimiseen lienevät
suuri, rouhea ja tyly.
Videoblogi löytyy näiltä
sivuilta sunnuntaihin mennessä. Rock! Terveisin Hässi
P.S. Terveisiä kertausharjoitushelvettiin
eilen viikoksi joutuneelle T. Müllerille sinne jonnekin,
koeta kestää! Olettaen siis, että siellä
pääsee nettiin... ;)

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
3:
KITARA SOI JA SOI JA SOI, SITTEN HUUDETAAN 14.-15.12.2007
Niin vain kävi, että
sen verran kimurantimpaa kitarointia ja kunnianhimoisia
päällekkäisäänitysideoita tuntuivat
uudet viisut sisältävän, että kuusikielisten
äänityksissä kului kokonaiset kaksi päivää.
(Tai sitten soittajat ovat vain täysiä käsiä,
mene ja tiedä?)
No, vaikka lauluille jäikin
tässä kolmen päivän sessiossa vain
yksi päivä puolentoista sijasta, niin onneksi
äänijänteet olivat sen verran timangissa
kunnossa, että lauantaina saatiin kirittyä aikataulu
kiinni. Saimmekin Otto J:n kanssa mylvittyä silloin
kaikkiin biiseihin lead-vokaalit.
Stemmat ja mullikuorotyyliset
taustaköörit sekä perkussiot odottavat
vielä tekijäänsä. Niin, ja se levyn
päättävä akustinen biisi pitää
sekin äänittää.
Päätimme, että
äänitämme tammikuun alun viimeistä
studioetappia odotellessa kotistudiossa ainakin osan stemmalauluista.
Tämän kolmepäiväisen
äänitysrupeaman jälkeen kirkastui joka
tapauksessa se, minkälainen levy sieltä oikein
on tulossa. Aivan perkeleen kova!

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
4:
STUDIO DAGEN EFTER 28.-30.12.2007
Allekirjoittaneen tietokoneongelmien
riivaamassa kotistudiossa (joka on nyt nimetty virallisesti
Studio Dagen Efteriksi, mistäköhän syystä?)
ährättiin viikonloppuna sen verran, että
kahden biisin stemmalaulut saatiin taltioitua. Lisäksi
äänitettiin rumpuja lukuunottamatta pohjat levyn
päättävään akustiseen biisiin
Eipä tunnu missään.

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
5:
LAULUHARMONIOITA, PERKUSSIOITA & HUUTOA 2.-4.1.2008
Huh huh, nyt on se on valmis!
Tai vitut se vielä mitään valmis ole, mutta
äänitykset ovat päättyneet. Valmista
on sitten, kun Arttu on helmikuun alkupäiviin mennessä
miksannut kaiken tämän, mitä olemme vajaassa
kymmenessä päivässä kovalevylle taltioineet.
Ja sitä tavaraa on kuulkaas paljon!
Äänilevyn tekeminen
on, jos typerä metafora sallittakoon, pitkälti
samanlaista kuin pizzan valmistaminen.
Ensin leivotaan ja kaulitaan
pohja (rytmiryhmä), sitten levitellään
pohjalle tomaattikastiketta (komppikitarat), sitten heitetään
niskaan täytteet (laulut, perkussiot, kitarasoolot
ja sen sellaiset) ja lopuksi kaikki kuorrutetaan juustolla
ja paistetaan uunissa (miksaus). Oregano, Tabasco ja mustapippuri
(masterointi) viimeistelevät lopputuloksen.
Meidän pizzastamme on
tulossa ruokapöydän kokoinen järkäle,
joka polttaa suussa niin että lieskat lentävät
joka päästä. Eli aika helvetinmoisen mahtipontisesti
toteutettua karskia rock-musiikkia, jossa ei kajalista
ja peilin edessä harjoitellusta muka-cooliudesta
ole tietoakaan.

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
6:
MIKSAUS 28.-31.1.2008
Takana on neljä päivää
miksauksia ja NYT voi sanoa, että levy on valmis!
Masterointi toki vielä uupuu, mutta se on lähinnä
valmiin tuotteen äänensävyllistä hienosäätöä.
 |
| Siellä se levy nyt on! |
On tämä moderni
tietotekniikka näppärää: koko bändi
oli käymässä studiolla vain ensimmäisen
miksauspäivän päätteeksi sanomassa
mielipiteensä vastuualueensa soundipolitiikkaan.
Sen jälkeen Arttu urakoi
päivät ja allekirjoittanut (c'est moi, Hässi)
saapui illan hämyssä kuuntelemaan valmiit tuotokset.
Päivän päätteeksi Arttu kopioi tiedostot
pikkuriikkiselle kahden gigan muistitikulleni, jolla kiikutin
tiedostot kotikoneelle, käänsin ne mp3-muotoon
ja postitin sähköpostilla kodeissaan tappi sojossa
odottaville muille pelimanneille.
Jos miksauksesta löytyi
säädettävää, pistivät he
postia minulle, jonka perusteella anelin Arttua seuraavana
aamuna tekemään kyseiset muutokset.
Helevettiläinen, täytyy
myöntää, että nyt tuntuu aika juhlavalta!
Ja levy kuulostaa jo ilman masterointiakin mahtavalta!
Kovaa hyvä tulee!

 |
| Suomenlinna 14.3.2008 klo 12:15. |
 |
| Petri Majuri työn touhussa. |
 |
| Peer Güntin keikalla joskus
yöllä... rai rai! |
PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
7:
MASTEROINTI 14.3.2008
Kaikenlaista sitä ihminen
suostuu taiteen eteen tekemään: Otto J ja tämän
kirjoittaja (Hässi) starttasivat auton jo aamukahdeksalta
kohteenaan Seawolf Studios Helsingin Suomenlinnassa. Perillä
Presidentinlinnan edustalla olimme 11.40, josta laiva
Suomenlinnaan lähti tasan klo 12.
Kymmenen minuutin merimatkan
jälkeen rantauduimme Suomenlinnan satamaan, jonka
välittömästä läheisyydestä
löysimme jo meitä ovella vastassa olevan Seawolf
Studios -äänivelhon Petri Majurin.
Petrin ruuvailtua äänipöydän
nappuloita kolmisen tuntia oli masteriin tullut kummasti
vielä lisää potkua ja vääntöä.
Sen verran hyvin lopputulos jytisi, että paluumatkaa
kotikaupunkiin päätettiin lykätä syssymmälle.
Pakkohan tätä on vähän juhlia! (Eihän
tässä ole vasta juhlittu kuin äänitysten
päättymistä ja sen jälkeen miksausten
valmistumista.)
Kun herra Majuri hoiti vielä
meidät illalla Virgin Oil Companyssa soittaneen Peer
Güntin vieraslistalle, niin meidän ei auttanut
muuta kuin totella Helsingin kuumassa yössä
odottavien seireenien viekoittelevaa kutsuhuutoa...
NYT levy on valmis. Mutta
eiköhän tässä jonkinlaiset kemut järjestetä
vielä ennen levynjulkaisukeikkaakin, pitäähän
cd-levyjen painosta saapumista jotenkin juhlistaa...