Julkaistu
Suessa
2.7.2008
Antiteesi
rockin kauneusihanteille
Jyväskyläläinen
äijäkööri Paha Kaksonen tekee musiikkia
hetkiin, jolloin illan ensimmäinen pullo sihahtaa
auki.
Raa'ahkoa, luomuhenkistä, kulmikasta,
kovaäänistä ja hauskaa. Näillä
sanoin laulaja-kitaristi Hässi kuvailee bändinsä
Pahan Kaksosen tuoreen Kovaa hyvä tulee
-albumin meininkiä. Jyväskylästä rämistelevän
Pahan Kaksosen tanakka juopottelurock saa välistä
suupielet väkisinkin kääntymään
virneeseen. Pahikset ovatkin sen klassisen dilemman edessä,
voiko samalla olla vakavasti otettava sekä hauska.
- Ei me huumorimusiikkia tehdä missään
nimessä. Turo's Hevi Gee on mulle ihan kirosana,
meidän tarkoitus on, että meininki välittyisi,
mutta ei otettaisi itseämme niin vakavasti. Meidän
meno lähtee elämänilosta, rockin perinteen
mukaisesti. Tietty siellä on sitten se riski tulla
leimatuksi vähä-älyisiksi juntti-apinoiksi.
Ei musiikin ole tarkoituskaan olla ydinfysiikkaa, Hässi
perustelee.
Äijärockista epäilemättä
onkin kyse ja löytyyhän kiekolta miehekkäitä
kappaleita tyyliin Lakanat laulaa - tai Millään
ei oo mitään väliä. Bändi
mainitsee musiikillisesti tärkeimmiksi esikuvikseen
Turbonegron, AC/DC:n ja Motörheadin.
- Kyllä me aika äijiä ollaan,
nupit kaakossa vedetään aina, eli ainakin keskivertoa
äijempiä. Herrasmiehiä kuitenkin, muusikko
sanoo.
Kun alkaa yhdistellä mielessään
Pahan Kaksosen miehiä Hank Von Helveteen
ja Lemmy Kilmisteriin, tulee mieleen,
josko kyseessä olisi karskien miesten vastaisku rockin
kauniille pojille. Keulakuvankaan lempinimi kun ei ole
sieltä neideimmästä päästä.
- Joo, jos sitä ajattelee noin, niin
ollaanhan me vähän sellainen antiteesi laihoille
ja mallimittaisille rokkipojille. Tosin enhän minäkään
mitään habitukselleni voi ja tuo lempinimikin
on tullut jo aikaa sitten, Hässi pohtii.
Usein bändejä kuvaillessa halutaan
verrata yhtyeitä toisiinsa. Vuonna 2004 bändinä
aloittanut Paha Kaksonen on usein törmännyt
Klamydia-vertauksiin.
- Klamydia mainitaan usein meidän
yhteydessä, mutta meidän juttu ei ole niin yksioikoista.
Ei me lauleta, että perseeseen, perseeseen, perseeseen.
Klamydian tyylisestä punkista Hässi
myönää Pahisten omaksuneen ainakin ainakin
musiikintekoasennetta. Levy on tehty tee-se-itse menetelmällä,
kansitaidetta myöden. Myös soundit ovat ottaneet
askeleen kohti autotallia, ainakin ensimmäiseen,
vuonna 2006 ilmestyneeseen ja bändin nimeä kantaneeseen
levyyn verrattuna.
- Kovaa hyvä tulee on soundiltaan
selkeästi enemmän garagea kuin aikaisempi. Kaupallinen
itsemurhahan tämä voi olla, mutta me ei haluta
kuulostaa samalta kuin kaikki radiobändit, laulaja
sanoo.
Eikä Hässi turhia puhu kertoessaan
levyn rempseästä studiojäljestä. Rytmiryhmä
hoiti edesottamuksensa nauhalle kuudessa tunnissa ja koko
levy oli paketissa kahdessa viikossa.
- Ei me haluta hieroa yhtä biisiä
viikkotolkulla. Spontaanius pitää näkyä
myös lopputuloksessa, Hässi toteaa.
Bändi on ensimmäisestä
levystään asti ilmoittanut saavansa inspiraatiota
musiikkiin kahdesta tärkeästä asiasta,
viinasta ja kiimasta. Montako biisiä on syntynyt
darrassa?
- Jos on sellanen krapula, että oksentaa
lasinsiruja ja kävelee napalmilla, niin ei siinä
kyllä mitään synny. Sitten kun siitä
on selvitty niin, ehkä sitten, Hässi kertoo.
Tällaisista meiningeistä on
mitä todennäköisimmin syntynyt myös
levyn lopetusraita Eipä tunnu missään.
- Niin no, siitä voi kukin tulkita
omalla tavallaan. Sehän on joko niin, että tämä
henkilö on siinä elämänsä tunnossa,
tai sitten vaihtoehtoisesti ihan kamalassa darrassa, mies
nauraa.
Kaksosten keikkakesä näyttää
vielä tyhjältä, mutta syksyllä miesten
veri vetää jo klubikeikoille.
- Me vedetään muuten lähes
aina encorena oma versio Turbonegron Get it Onista,
meidän veto on nimeltään Anna palaa,
Hässi intoutuu kertomaan lopuksi.
Teksti: Miia Paavonen
Takaisin
Media-sivulle
