Maaliskuussa 2006 ilmestyneen
Paha Kaksonen -albumin arvosteluja
Noise.fi
Findance.com
Stalkermusic.com
Rytmi
Sue
Desibeli.net
Länsi-Savo/Ilkka
Vertigo.cd
Savon
Sanomat/Keskisuomalainen
Rokkizine.com
Mesta.net
Rumba
NOISE.FI
29.05.2006
http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=5333
Arvosana: 4/5
Pahasta Kaksosesta on viimeksi kuulunut
keväällä 2005, jolloin käsittelyssä
oli Käy päälle hullun lailla -ep. Kesä
2006 on käsinkosketeltavissa ja Pahan Kaksosen Paha
kaksonen -albumi on ollut saatavilla jo reilut pari kuukautta.
Rosoista stadionpunkkia karskeilla sanoituksilla on tuttuun
tapaan äijien homman nimi. Kertauksenomaisesti mainittakoon,
että Paha Kaksonen kumartaa siis AC/DC:n, Turbonegron
ja Motörheadin suunnille.
Ep:ltä tutut raidat, mm. Siks oon
mä päkki, Hauska pitää meitä
(ko. biisiä ei löydy
ep:ltä, bändin huomautus) ja Paha
kaksonen, vakuuttivat keskikaljan katkuisin riffein minunkin
pahan kaksoseni jo tuolloin viime keväänä.
Nämä nyt jo ikivihreiltä hiteiltä
kuulostavat rytistykset saavat rinnalleen ripakopallisen
uutta verta, jossa meno jatkuu samalla raiteella. Yhtyeen
Otto Jii tiivistääkin saatesanoissaan osuvasti,
että Pahan Kaksosen sanoitukset ovat alusta asti
tietoisesti käsitelleet rock'n'rollin perinteitä,
viinaa ja kiimaa, ymmärtäen samalla kyllä
kermaperseiden ärsyyntyvän moisesta. Sepä
ei Pahaa Kaksosta paljon paina vaan hempeilemättömät
herrat jatkavat rintaansa pörhistäen valitsemallaan
uralla. Eivätkä suotta. Eikö tässä
maailmassa ole sievistelystä saatu jo tarpeekseen?
Minusta kyllä!
Pahan Kaksosen sanomaa esitellään
tuoreella kymmenen kappaleen paketilla, jonka parhaita
tehokeinoja ovat suorasukaisuus ja teeskentelemättömyys.
Asioista puhutaan niiden nimillä ja asiaan päästäänkin
heti. Turhat lämmittelyt on Pahan Kaksosen ilmaisusta
heti suosiosta karsittu pois ja jäljelle on jäänyt
rehtiä punkkista, krapula-aamun loivareita ja epämieluisia
löytöjä vällyjen välistä.
Kaisa Harju
FINDANCE.COM
27.4.2006
http://www.findance.com/arvostelut/arvostelu.php?pahakaksonen_pahakaksonen
Arvosana: 5 / 10
Stadionpunkiksi siteerattu Paha Kaksonen
yhdistää AOR-asenteen suoraa puhetta sisältävään
punkkiin tavalla, joka herättää mielenkiinnon.
Jyväskylästä ponnistava vuonna 2004 perustettu
Paha Kaksonen on vasta uransa alussa, ja heidän nimikkolevynsä
on bändin varsinainen debyyttialbumi. Otto Jii ja
Hässi laulavat sekä soittavat kitaraa, Metzger
heiluu bassonvarressa taustalaulun kera ja T. Müller
saa vastuualuekseen rummut ja huudon (!).Turbonegro, AC/DC
ja Motörhead kuuluvat näiden kavereiden idoleihin,
ja ehkäpä soittamisessa kaikuukin Turbonegron
tyylinen hauskanpito.
Terävimpään osastoon kuuluu
ehdottomasti levyn aloittava Hauska pitää meitä.
Ennen viimeistä kertosäettä tuleva väliosa
sisältää Lordia muistuttavan lausuntakohdan.
Tässä kappaleessa on saatu aikaiseksi suuremmanluokan
stadionainesta mukavissa määrin. Siks oon mä
päkki kikkailee lyriikkapuolella. ”Sanoo kunnon
väki / kännissä ku käki / selvä
kuin pläkki / siks oon mä päkki”,
tämä lienee koko albumin tarttuvimmista ja hauskimmista
rimmailuista. Kappaleessa on punkkia selkeästi enemmän
kuin avausraidassa. Temppu näyttää epäilyttäviä
trikkejä, eikä Taksi alle ja Tavastialle sisällä
kuin selkeän potentiaalin. Livenä varmasti väkeä
saadaan hurratettua hyvin erityisesti kertosäkeen
kohdalla.
Ei se satu veisuun parasta antia on puhelaulettu
rappia muistuttava kohta alun veivaamisen jälkeen.
Pitkä kitarasoolo piristää melkoisesti
kappaletta kertosäkeen jälkeen. Vuoroon tuleva
Konehuoneen kuningas kuuluu ehdottomasti kärkiosastoon.
Soittopuoli on kunnossa ja laulusta erottuu loistava vetovoimaisuus.
Tässä biisissä löytyy asennetta jonkin
sortin kesäkappaleeksi. Aurinko paistaa, avoauto
painaa baanaa ja pala roikkuu ulkona.
Anna mennä-huudot ovat ainoat, jotka
saavat Anna mennä biisiin tarvittavaa potkua. Naula
päähän on kunnon punksanomaa peruslyriikalla
maustettua suomirokkia. Parempaa tekoja tarjoilee Hyvien
tekojen äärellä, jossa maukkaan kitarasoolon
lisäksi löytyy tarttuvuutta. Nimikkokappale
Paha kaksonen edustaa vanhanajan koulukunnan punkkia,
kiitos poliisilyriikoiden ja nopean soitannan. Reilun
puolentunnin räpätyksen reteä päätös
levylle.
Jos Pahaa Kaksosta vertaa kaupallisemman
punkin suurimpaan nimeen Klamydiaan, niin kyseistä
bändiä kuunnellessa on hauska huomata, kuinka
samaa (pää)sävelratkaisua voidaan käyttää
useasti hieman melodiaa muokkaamalla. Paha Kaksonen jää
tästä hivenen, koska samankaltaista loistokasta
melodiakoukun hyödyntämistä ei ole kaikissa
kappaleissa toivotulla tavalla vielä havaittavissa.
Kuitenkin hyviä hetkiä tarjoavat Hauska pitää
meitä ja kesäbiisiehdokas vuodelle 2006 Konehuoneen
kuningas sekä aimo annos punkkia saavat varmasti
omat ihailijansa.
Ari-Pekka Kankaanpää
STALKERMUSIC.COM
maaliskuu 2006
www.stalkermusic.com/stalkermusic/sivut/arkisto/levyarviot/p/pahakaksonen_pahakaksonen.htm
Arvosana: 4 / 5
100% meno takuu
Vuonna 2005 Käy päälle
hullun lailla ep:llä Suomen musapiirejä järisyttäneen
Pahan Kaksosen ensimmäinen virallinen täyspitkä
on nähnyt päivän valon. Nelihenkisen Jyväskyläläis-pumpun
levy pitää sisällään 10 rankalla
soinnilla ryhditettyä hardrock kipaletta. Kitara
riffit mouruavat, rummut ja basso hakkaavat taustalle
rytmin ja vielä kun päälle kuorrutukseksi
sipaistaan rankka laulanta on bändin ulosanti kuvailtu.
Mötörhead meets Popeda, eli Mötörheadimainen
soundi ja Popedamaiset sanoitukset. Eli lyriikkaa, missä
lauletaan naisista, hauskanpidosta ja viinan kanssa läträämisestä.
Eli todella niistä asioista, joista tämä
pohjoisenkansa pitää.
Suoraviivaisen rockin täyttämä
levy sisältää kaikki 5 käy päälle
hullun lailla-ep:kin esiintynyttä sivallusta. Joten
jo tuon kyseisen ep:n arvosteltuani tiesin mitä odottaa.
Levy ei pidä sisällään yhtään
slovari kappaletta tai lähelläkään
balladi määritykseen sopivaa biisiä. Vaan
kaikissa kipaleissa painetaan päälle hullun
lailla. Eli tuon noin puolen tunnin aikana kuuntelija
ei pääsee hengähtämään lainkaan.
Vaan meno vaan kiihtyy levyn edetessä. Tästä
pitävät huolen kovat bilekipaleet Taksi alle
ja Tavastialle, Anna mennä , Naula päähän
ja levyn oma suosikki kappaleeni terveellistä itse
uhoa sisältävä Konehuoneen Kuningas . Siinä
vain muutamia repäisyjä mainitakseni. Levyn
mittakin on maltettu pitää juuri sopivana. Ei
tällaisella aggressiivisuudella ladattua rokkia jaksaisi
kuunnellakaan putkeen enempää. Levyn sounditkin
toimivat suhteellisen hyvin, vaikka joissakin kappaleissa
laulu meinaakin jäädä muun surinan alle.
Pahan Kaksosen äijärokki siis
jyrää jättäen alle hyvän tuulisen
allekirjoittaneen. Tätä levyä voi suositella
kaikille alkoholipitoisiin juomiin meneville tahoille
tai muuten vain hauskaa pitäville äijärokin
kuuntelijoille. Parhaiten levy toimii viikonloppuisin
illanistujaisissa. Juomaksi voin suositella Paha Kaksonen
nimistä paukkua, jonka ohjeet löytyvät
levynkannesta. Tämä naukku takaa oikean tunnelman!
Otto Louhivaara
RYTMI 11.3.2006
Arvosana: 3 / 5
Mega-äijäilyä
Suomalaiseen musiikkiperinteeseen kuuluvat
olennaisena osana paskaiset ammattikouluhuumoria räkä
poskella viljelevät äijäbändit, kuten
Popeda, Klamydia ja nyt Paha Kaksonen.
Pahan Kaksosen musiikki on punkahtavaa
räkäistä rockia, josta ei löydy sijaa
kikkailulle ja herkille melodioille. Musiikki on rehellisen
yksinkertaista, ja koukut perustuvat simppeleihin kitarariffeihin
ja mieleenjääviin huutokertosäkeisiin.
Sanoituksissa ei vaivauduta menemään edes kaksimielisyyksiin
asti, vaan kortit lyödään pöytään
heti: "Hei beibi, näytä temppus/ senmitä
äitis ei koskaan kertonut/ Kun sä meet alas/
mä meen ylös". Ei mitään syvällistä
runoutta siis, mutta vedonnee kansan syvien rivien syvimpiin
tuntoihin.
Yhtyeen musiikki ei ole millään
tavalla omaperäistä, mutta ei sen tarvitsekaan.
Kysehän on kuitenkin hauskanpidosta.
Misha Koivunen
SUE
15.3.2006
Arvosana: 8/10
Paha
Kaksonen liikkuu vaarallisilla ja vaikeilla vesillä.
Yhtyee tulee uransa aikana varmasti kohtaamaan lukemattomia
ennakkoluuloista rakennettuja aitoja, jotka tuntuvat ulottuvan
pilviin asti. Yhtye nimittäin soittaa suomalaista
huumorirokkia ja sellaistahan ei itsensä musiikkinsa
vakavasti ottava ihminen suvaitse.
Mutta perkele soikoon, Paha Kaksonen on
mainio bändi! Popeda meets Lemmenpyssyt meet heavy
rock. Soundit ovat hyvät, soitto on tiukkaa ja ja
biisit toimivat. Lyriikoissa ryypätään
ja pannaan, mutta niissäkin onnistutaan pääosin
olemaan varsin nokkelia ja välttämään
ne aidan matalimmat kohdat. Kitarariffit ja kertosäkeet
ovat helvetin tarttuvia ja hyvän kuuloisia. Kaiken
lisäksi levyllä on kestoa vain reilut puoli
tuntia, joten hommaan ei ehdi puutua missään
vaiheessa.
Eihän tässä levyssä
mitään järkeä ole, mutta hauskanpitoa
sitäkin enemmän - ja siitähän minä
tunnetusti pidän. "Välistä on hauskaa
ja välistä on vielä hauskempaa", toteaa
yhtye osuvasti. Tiedä sitten kuinka pitkään
tätä jaksaa kuunnella, sillä tuleehan pitemmästä
juhlimisesta aina väistämättä (jonakin
päivänä) krapula.
Tätä levyä voisin suositella
ainakin erään kotimaisen musiikkilehden eräälle
pahasti Popedaan fiksautuneelle toimituspäällikölle.
Ja miksei myös kaikille, jotka pitävät
hyvästä musiikista eivätkä ota elämää
turhan vakavasti.
Miki Peltola
DESIBELI.NET
18.3.2006
http://www.desibeli.net/arvostelu/2198/Paha_Kaksonen__Paha_Kaksonen
Arvosana: 3,5 / 5
Jyväskyläläinen Paha Kaksonen
avasi keväällä 2005 levytys-uransa viiden
biisin mittaisella Käy päälle hullun lailla
ep:llä, joka esitteli tämän rankkaa viinavetoista
remuamista kannattavan yhtyeen repertuaaria. Pahojen Kaksosten
keitoksesta esiin pistivät kaikkein selvimmin Motörhead
ja Turbonegro merkkiset raskasrock-mausteet, joilla oltiin
ryyditetty bändin Sleepy Sleepers – Peer Günt
vetoista metalli-rock-punk ydintä. Lopputulos oli
näin ollen jotain mitä perheen pienimpien korvat
eivät ehkä kestäisi, mutta mikä nostaa
raavaiden äijien suupieliin hymyn kareen –
ja helposti myös olutpullon tilaisuuden tullen.
Nyt on tullut aika julkaista ensimmäinen
täysipitkä kiekko ja nähtävästi
orksteri on ollut enemmän kuin tyytyväinen edellämainittuun
miniin, sillä ep:n jokainen biisi on kelpuutettu
mukaan myös pitkäsoitolle. Vanhoja biisejä
on tietysti viilattu ja muokattu hieman, kuin aikaakin
on tainnut studiossa olla tällä kertaa vähän
enemmän, mutta mitä uutta Paha Kaksonen tarjoaa
näiden vanhempien biisien päivitettyjen versioiden
lisäksi?
Aloitusbiisi Hauska pitää meitä
on kaikin puolin asiallinen pelinavaus. A-luokan kertosäe
nostaa pistesaldoa, mutta biisistä olisi voinut ehkä
saada riehakkaammankin version reilulla lisäannoksella
särökitaraa. Rellestämiseen villitsevää
osastoa edustaa niinikään hauskasti nimetty
Taksi alle ja Tavastialle, jonka lyriikoissa vilahtelevat
tutut, oletettavasti Tavastialla nähdyt nimet. Kappale
edustaa uuden biisikaartin ja samalla koko kiekon ehdotonta
kärkeä, sillä juuri tällainen hanat
auki ja aivot narikkaan meininki on bändin ominta
kenttää. Intiimimpää kanssakäymistä
vastakkaisen sukupuolen kanssa käsitellään
tuttuun tapaan Temppu, Konehuoneen kuningas ja Hyvien
tekojen äärellä kappaleissa, jotka kertonevat
jo silkoilla nimillään sen oleellisen. Biisit
tarjoavat nipun oivaltavia lyyrisia pikkutuhmuuksia, sekä
aimo annoksen uudentyyppistä aiempaa selvästi
melodisempaa soittoa, joka alleviivaa yhtyeen kovasti
lanseeraamaa ”stadionpunk” termiä.
Paha Kaksonen on ottanut tukevan askeleen
eteenpäin ja oma tyylikin on selvästi kristalloitumassa.
Kuten aiemmin tuli jo todettua, tämäntyyppinen
remuaminen on varmasti parhaimmillaan live-tilanteessa
– vaikka kyllähän tätä sopivissa
olosuhteissa kotonakin jaksaa kuunnella, etenkin jos sattuu
olemaan perjantai tai lauantai.
Mika Roth
LÄNSI-SAVO
11.3.2006 (ja 20.3. ILKKA)
Arvosana: 3 / 5
Paha Kaksonen pistää elämän
risaiseksi
Jyväskylässä kesällä
2004 perustettu Paha Kaksonen antoi viime keväänä
myrskyvaroituksen Käy päälle hullun lailla
-ep:llään. Sen materiaali suolsi ilmoille rehevää
stadionpunkkia, jonka esikuvat painuivat jonnekin Turbonegron,
Motörheadin ja AC/DC:n suuntaan.
Nyt häiriköt palaavat kehiin
pitkäsoittolevyllä. Paha Kaksonen äänitettiin
ja miksattiin kymmenessä päivässä,
mikä myös kuuluu sen raidoilla.
Hässi, Otto Jii, Metzger sekä
T. Müller analysoivat syvällisesti aihepiiriä
laulu, viina ja naiset ja muistavat tehostaa havaintojaan
huutavilla kitaroilla ja junttikertosäkeillä.
Vaikka vitsi kuluukin sitä jyystäessä,
meno kiekolla äityy miellyttävän kipakaksi.
Laulujen nimet Taksi alle ja Tavastialle,
Naula päähän ja Anna mennä kertova
kaiken oleellisen tästä porukasta.
Juha Seitz
VERTIGO.CD
5.3.2006
http://www.vertigo.cd/index.php?option=com_content&task=view&id=700&Itemid=87
Arvosana: 7/10
Paha Kaksonen on levynkannen mukaan drinksu.
Kaksi senttiä jääkärimestaria, kaksi
senttiä jallua ja jäitä. Hmm, täytyypä
testata, mutta kuunnellaan nyt tämä levy ensin.
Jyväskylästä ponnistava
Paha Kaksonen on energistä punkin ja katurockin monenkirjavaa
tyylisuuntaa edustava neljän miehen koalitio. Ensimmäisen
kerran törmäsin porukkaan tanssisali Lutakossa,
jossa retkue lämmitteli Kotiteollisuutta. Yhtye istui
jotenkuten samaan kattaukseen Lappeenrannan puliukkojen
kanssa, mutta ei sillä, etteikö homma olisi
toiminut. Paha Kaksonen -nimikkodebyytillä kuulee
ennen muuta sen, miten aikuisten miesten ammattitaidolla
tehty raskas räyhärock voi todella olla laadukasta.
Siinä missä nuoret kollit oikoisivat mutkia,
Paha Kaksonen panostaa pieniin melodialinjoihin, muutamiin
lyhyisiin, mutta painoarvoltaan isoihin stemmalaulupätkiin
ja niin edelleen. Tällä tavoin kymmenen biisin
lähestulkoon armoton turpasauna ei pääse
väsyttämään. Tämän kaltaisilla
levyillä on siten mahdollisuus päästä
asteittaiseen tehosoittoon rokkidiggarien levylautasilla.
Pahan Kaksosen toinen musiikillinen pääpiru,
Juho "Hässi" Hämäläinen
on monessa liemessä (ja bändissä) keitetty
ukko, jonka kokemus kuuluu sekä sävellys- että
sanoituspuolella. Tai sekin nyt on vain minun olettamukseni,
mutta kun miehen touhuja seuraa vaikkapa maakuntalehden
kolumnipalstalla, niin jotain tuttua näissä
teksteissä on. Hyviä tarinoita kaikin puolin,
osin ajassa eläviä, osin aina ajankohtaisia.
Paikoitellen musiikkiin nähden töksähteleviä,
mutta ei missään nimessä naiiveja.
Jaakko Silvast
SAVON SANOMAT/
KESKISUOMALAINEN 11.3.2006
Arvosana: 4 / 5
Ohjeen mukaan Paha Kaksonen -drinkkiin
pannaan 2 senttiä Jägermeisteriä, 2 senttiä
Jallua ja jäitä. Yhtye ilmaisee sitä seuraavan
meiningin kappaleessa Naula päähän: "Raskas
työ vaatii raskaat huvit / Tuokaa vasara, tuokaa
nauloja / Naula, naula, naula päähän".
Tänä kaksinaismoralismin, myyntirajoitusten,
mainossensuurin ja varoitustarrojen aikana Jyväskylän
Paha Kaksonen kuulostaa harvinaisen selväpäiseltä.
Kieltolakihenkisen holhouspuheen näkökulmasta
on yhä käsittämätöntä, että
alkoholi voi olla iloinen asia. Kansan paras vastalause
viralliselle totuudelle on ottaa vielä yhdet. Ja
vielä yhdet...
Paha Kaksonen soittaa "stadionpunkkia,
beibi", ja se sopii samaan kuvaan korkeakulttuurin
pahoinpitelyn kanssa.
Paha Kaksonen kuulostaa täydelliseltä
levyltä vihaisen viikonloppukännin uhovaiheeseen.
Melko räkäisen Motörhead-mätön
kuuntelu levyllisen verran vastaa keskiraskasta humalatilaa.
Voipumushan siitä seuraa.
Kaiken kohkaamisen väliin bändi
heittää taitavan kitarasoolon kuin sen osoitukseksi,
ettei studiossa ihan nykäsmatteina haahuilla.
Sami Vainio
ROKKIZINE.COM
10.3.2006
http://www.rokkizine.com/arvostelut.php?id=2878
Arvosana: 3,5 / 5
Jyväskyläläinen nelikko
runttaa debyyttipitkäsoitollaan tiskiin kymmenen
kappaletta rehellisiä rokkiralleja. Kappaleissa yhdistyy
mielenkiintoisesti suomalainen kansanperimä suorasanaisten
lyriikoiden muodossa ulkomaalaiseen hardrockiin Mötorheadin
ja Eissareiden johdolla. Soppaan sotketaan myös punkrockin
aineksia ja jopa suoraviivasta heviotetta. Kaiken kaikkiaan
jonkun korvaan varsin yksinkertainen yhtälö
saadaan kuulostamaan hetkittäin jopa tuoreelta ja
varsin omalaatuiselta.
Lätty starttaa mainiosti avausrallilla
"Hauska pitää meitä". Kappale
rullaa komeasti erityisesti hyvän kertosäkeensä
ansiosta. Studio Watercastlella väännetyt soundit
ovat asianmukaisen isot ja muhkeat. Myös kakkosbiisi
”Siks oon mä päkki” toimii komeasti
bändin kaataessa lisää tavaraa kolpakkoon.
Kaiken kaikkiaan pidin pääasiallisesti nopeammista
biiseistä enemmän, kun keskitempoisista ja sanoisinko
jopa hieman Popedamaisista rokkibiiseistä. Temput
jäivät siis minun osaltani tekemättä
kolmosbiisin soidessa, kunnes jälleen neljännen
raidan ”Taksi alle ja Tavastialle” soidessa
yhtye osoittaa parasta osaamistaan. Tämä on
sitä jämäkkää perseelle potkimista,
josta mitä pidän. Jyväskylän äijät
esittelevät kappaleessa myös omaa Helsinki-osaamistaan
ja tarjoavat aika klassista bisseä - Tavastialle
- Manalaan reittivalintaa – ja sehän sopii
minulle.
Taas huilataan vähän aikaa mitäänsanomattomalta
tuntuvan ”Ei se satu” –kappaleen tahdissa,
minkä jälkeen yhtye esittää peräkkäin
levyn parhaan ja huonoimman kappaleen. Parhaan biisin
pokaalin nappaa tällä kertaa ”Konehuoneen
kuningas” –niminen ralli. Aika hittimeininkiähän
tämä on, mutta toimii näin rehellisesti
ja ronskisti esitettynä. Tarttuvaa melodiaa ja komeaa
kitaran käyttöä olisi tässä tarjolla
kolmen ja puolen minuutin ajan, kelpaako? Minulle maistuu
kyllä. Tälle tasolle bändi ei enää
loppulevyn aikana yllä. Seuraava ”Anna Mennä”
–junnaus jää toki päähän,
mutta ärsyttävän kornilla tavalla. Vähän
kuin siideriä vetäisi bissen jälkeen: niin
kovin imelää. Ei maistu. Samaa ongelmaa on ”Naula
päähän” biisissä, mutta hillitymmin.
Tässä tosin saadaan jo taas juonesta kiinni.
Pari viimeistä biisiä menee sitten jo hämmennyksessä
hieman ohi ja levy loppuu.
Käteen jää siis monta komeaa
rokkibiisiä, mutta toisaalta myös pari epäonnistumista.
Osa biiseistä saattaa kuulostaa jonkun korvaan turhan
korneilta bändin laulaessa vaikkapa konehuoneen kuninkaasta.
Bändin ilmaisu kun on sen verta laajaa, että
väkisinkin mielipiteet jakautuvat levyn sisällä.
Ne kappaleet, joista minä pidin, eivät taas
välttämättä miellytä jotain toista.
Jos kuitenkin pidät kaljasta ja rehellisestä
suomenkielisestä lyriikasta, tämä levy
sopinee perjantai-illan ratoksi jaloviina pullon kera
aivan mainiosti. Eli voitko kuvitella itsesi tykittämässä
levyltä rokkibiisiä laulaen mukana ”Minä
poika juon. Minä poika nappaan viinaa!”?
Ps. Terveisiä kotikatsomoihin ja
erityisesti bändin jäsenille, jotka tunnetusti
kommentoivat kaikkia arvioita kotisivuillaan.
Niko Ailamo
MESTA.NET
10.3.2006
http://www.mesta.net/musa/arvostelut/?aid=1061
Arvosana: 3 / 5
Jyväskylän suunnalla vaikuttavat
Paha Kaksonen-yhtyeen hemmot eivät ole enää
teinipoikia mutta asenteessa on potkua vaikka nuoremmille
lainata. Käy päälle hullun lailla- ep ihastutti
kansaa jokin aikaa sitten, nyt on vuorossa biisirikkaampi
kokonaisuus jota levy-yhtiö mainostaa seuraavasti;
”Vuoden miehekkäin stadionpunkalbumi. Suositellaan
nautittavaksi lasisen laulukirjan kanssa. Takuu: ei balladeja!”.
Stadionpunkkia iskevämpi ilmaus bändin
musiikista on äijärock. Suoraa ja iskevää
riffirockia on tarjolla tyyliin Motörhead, Peer Günt
ja vaikkapa Popeda. Punkkia on enemmän asenteessa
ja asennetta näiltä karjuilta löytyy. Viina
ja vittu ovat biisien lyriikoiden kulmakiviä ja äijämeininkiä
letulta pursuaa kuin Popedan vanhemmilta kiekoilta.
Levy lähtee käyntiin Hauska
pitää meitä -viisulla joka rokkaa kovaa
ja soundi on suuri. Iskevää riffiä tarjoillaan
kukkoilevalla otteella, sanoissa pyöritään
kukkulan kuninkaana. Siks oon mä päkki jatkaa
lyriikoiden suhteen samoilla linjoilla, punkimpaan menoon
kallellaan oleva biisi riffittelee mukavasti vaikka kertsin
kohdalla sanoituksessa seurataan Popedan merkkaamia sukset
ei luista-latuja.
Temppu jyrää Peer Günt-riffeillä
sujuvasti, suoraa vääntöä ilman sivupolkuja.
Taksi alle ja Tavastialle sisältää reilun
siivun punkkimeininkiä, menevä rokkipunkki kovalla
kiireellä ja uhmakkaalla asenteella. Ei se satu ja
Konehuoneen kuningas jatkavat taattua äijämeinikiä
ja lyriikoissa on kunnon vonkausta. Popeda tulee mieleen
niin musan kuin sanoitusten suhteen.
Anna mennä rokkaa vähemmällä
kiireellä kuulostaen hetkittäin Maj Karmalta,
kertsissä kunnon kitarajyrää. Naula päähän
on varsinainen sonnirokin soundtrack, riffi jyrää
ja juoma maistuu. Hyvien tekojen äärellä
hengittää hyvän kertosäkeen voimalla
ja Paha kaksonen lopettaa kiekkoa kunnon punkkikaahauksella.
Paha Kaksonen ei ole huumoribändi
vaikka sanoitukset ovat suoraviivaista viinaa ja vonkausta
huonolla maulla varustettuna. Bändin iskevä
bailausrokki ei availe uusia musiikillisia ovia ja omaperäisyys
on suosiolla jätetty muiden ongelmaksi mutta entä
sitten! Rehellistä runttausta ja hauskanpitoa, elämässä
pitää olla runkkua.
J.A.Kaunisto
RUMBA
03/06 (17.2.2006)
Arvosana: 2 / 5
"Hauskuuteen tähtäävää
musiikkia viinan ja kiiman iloista ja kiroista."
Dokausmusiikkia on tasan kahta sorttia:
joitakin bändejä kuunnellessa alkaa tehdä
mieli viinaa, joitakin taas ei kestä kuunnella selvin
päin. Paha Kaksonen snorklaa tuon veteen pissityn
viivan molemmin puolin.
Yhtye kutsuu musiikkiaan stadionpunkiksi,
mikä on varsin ilmeinen viittaus Turbonegroon. Bändi
kuulostaakin paitsi noilta Norjan Sliippareilta, myös
heidän suomalaisilta esi-isiltään. Kun
rinkiin heittää vielä Motörheadin
ja Popedan, viitekehys alkaa olla suunnilleen siinä.
"Viina ja kiima ovat olleet innostuksen
aiheita rockin esihistoriasta asti, kysykää
vaikka Chuck Berryltä ja Little Richardsilta (sic)",
saatteessa sanotaan. Totta, mutta noista aiheista on laulettu
innostavampienkin otsikoiden alla kuin Siks oon mä
päkki tai Ei se satu. Tosin Naula päähän
-kappaleen kertosäe "Tuokaa vasara / Tuokaa
nauloja / Naula, naula, naula, naula päähän!"
toimii kaikessa korniudessaankin kuin, eh, vasara ja nippu
nauloja.
Myös Taksi alle ja Tavastialle on
aina toteuttamisen arvoinen ajatus. Biisin Juliette &
The Licks- ("Juliette nuolee elon ääniraitaa"),
TSOOL- sekä Turbonegro-viittaukset ("Aamu koittaa
mutta Europoika soittaa") lienevät hymyilyttäneet
ainakin keksijöitään.
Mutta ei. Ei tätä kestä
selvin päin. Eikä varmaan ole tarkoituskaan.
Janne Flinkkilä
