Etusivulle

PUB KATSE, JYVÄSKYLÄ 21.7.2007

Siinä vaiheessa, kun tätä keikkaa sovittiin keväällä, ei ollut vielä tietoakaan siitä, että Muuramessa, 15 kilometrin päässä Jyväskylästä, järjestettäisiin kesällä uusi Riihivuorirock-festivaali.

Kun hieman myöhemmin kävi ilmi, että festari vietetään samana viikonloppuna kun soitamme Pub Katseessa, olivat ennakko-odotukset siitä eteenpäin kovin nihkeät. Epäilimme vankasti, että kaikki rockin nälkäiset kansalaiset ovat lauantai-iltana ihan muualla, kuin Pub Katseessa.

Paskan marjat, yleisöähän oli oikein reilusti, vähintään saman verran kuin edellisellä Katseen vedollamme viime maaliskuussa. Olemme muuten soittaneet Pub Katseessa kymmenen kuukauden aikana jo kolme kertaa, mehän alamme kuulua jo kalustoon...

Vaikka Otto J joutuikin edelleen istumaan murtuneen kantapään takia baarijakkaralla, oli bändin soitossa pelimannien mielestä hyvää draivia ja räiskettä.

Viihdytimme yleisöä oman tuotantomme lisäksi ensi-esityksensä saaneella Kiss-coverilla: Lick It Up vääntyi muotoon Lutkuta.

"Pehmeetä jänistä annosteltiin / Minä sulle tarjoilen sen"

Huh huh, kaikenlaista sitä on tullut kynäiltyä! Aika näyttää, oliko kyseessä myös viisun viimeinen julkinen esitys...

Sanat teokseen nappasimme Oton ja Hässin ajat sitten, itse asiassa jo ennen Pahan Kaksosen perustamista äänittämästä akustisesta versiosta.

Kyseinen ralli löytyy mp3-muodossa täältä: http://www.pahakaksonen.com/ottojahassi/

PAHA KAKSONEN / PUB KATSE 21 07.2007: 01 LAKANAT LAULAA 02 HYVIEN TEKOJEN ÄÄRELLÄ 03 TEMPPU 04 HYPPÄÄ SATULAAN 05 EI TUHLATA AIKAA 06 ANNA MENNÄ 07 NAULA PÄÄHÄN 08 LUTKUTA (LICK IT UP) 09 KONEHUONEEN KUNINGAS 10 SIKS OON MÄ PÄKKI 11 HAUSKA PITÄÄ MEITÄ 12 TAKSI ALLE JA TAVASTIALLE 13 PAHA KAKSONEN 14 ANNA PALAA (GET IT ON)