PUB
KATSE, JYVÄSKYLÄ 9.3.2007
Tällä kertaa Pub
Katseessa ei ollut läheskään
yhtä sairas meininki kuin edellisellä
keikallamme samassa paikassa. Tuolloinhan jokainen bändin
jäsen oli vähintään flunssassa ja
kuumeessa. Nyt sairaana oli vain Otto Jii, joka onneksi
kortisonitablettien ja särkylääkkeen voimalla
sai taudin ainakin väliaikaisesti selätettyä
niin, että rokki raikasi niin kuin aina ennenkin.
Väkeä oli taas
paikalla runsaasti ja soittokin taisi kulkea, joten mikäs
sen mukavampaa. Jonkin verran lujaa mäiske saattoi
ehkä tulla, jos lavan ja yleisön välisestä
muutaman metrin hajuraosta uskaltaa jotakin päätellä.
Ei hajurako onneksi koko keikkaa voimassa ollut.
Tulipa
samalla todistettua, että rock on universaalia musiikkia,
olipa laulukieli mikä tahansa. Settimme innokkaimpiin
kannustajiin nimittäin kuului pari italialaista (?)
jannua, jotka eläytyivät esitykseemme kiitettävällä
antaumuksella. Pitäisiköhän tässä
alkaa tähyillä kansainvälisille markkinoille?
Tosin suomen kielestä emme suostu luopumaan...
Seuraavan kerran Paha Kaksonen
nouseekin lauteille vasta toukokuussa, sillä Otto
Jii lähtee ensi viikolla kahdeksi viikoksi ulkomaille.
Kun hän palaa kotimaan kamaralle, poistuu maasta
puolestaan T. Müller, joka taas tutustuu muihin maisemiin
jopa kolmen viikon ajan.
PAHA
KAKSONEN / PUB KATSE 09 03.2007: 01
EI SE SATU 02 SIKS OON MÄ PÄKKI 03 TEMPPU 04
EI TUHLATA AIKAA 05 ANNA MENNÄ 06 NAULA PÄÄHÄN
07 KONEHUONEEN KUNINGAS 08 HYVIEN TEKOJEN ÄÄRELLÄ
09 NYT TUNTUU HYVÄLTÄ 10 HAUSKA PITÄÄ
MEITÄ 11 TAKSI ALLE JA TAVASTIALLE 12 PAHA KAKSONEN
13 ANNA PALAA (TURBONEGRON "GET IT ON" KÄÄNNÖSVERSIONA)