Etusivulle

PUB KATSE, JYVÄSKYLÄ 09.09.2006

Siihen nähden, että kyseessä saattoi olla tunnelmaltaan Pahan Kaksosen tähän astisista keikoista paras, niin melkoiselta työvoitolta koko vetäisy kieltämättä tuntuu. Jokainen bändin jäsen oli keikkapäivänä enemmän tai vähemmän puolikuntoinen: tämän kirjoittajalla (eli Hässillä) ärhäkkä korva- ja poskiontelontulehdus, Pectuksella 38 astetta kuumetta, T. Müllerilla flunssa ja Otto Jiillä kurkku kipeänä.

Etukäteen pelotti, että noinkohan saamme edes koko settiä kahlattua läpi, ennen kuin ääni ja jalat pettävät itsekultakin. Muutamassa biisissä ylä-äänien tavoittaminen olikin (tavallistakin) hankalampaa, mutta väliäpä tuolla, tämä on elävää musiikkia, eikä mitään vitun Totoa.

Pub Katse on uusi mainio jyväskyläläinen isohko klubi, jonka yläkerran livepuoli oli täynnä kansaa bändin astuessa lavalle varttia yli puolen yön. Ja hyvinhän tuo kovaääninen mäiskeemme tuntui väelle kelpaavan, vaikka tämän kirjoittajan pitikin käydä joka helevetin biisin välissä kostuttamassa kuivunutta kurkkua ja tyhjentämässä rään täyttämää nenää.

"Ei kannata pyyhkiä hikeä naamalta samalla rätillä, johon aikaisemmin niisti" -viisaus tulikin kokemuksen syvällä rintaäänellä jaettua yleisöllekin. Yksi läppä on nyt pakko kuitenkin perua, eli ei minulla oikeasti syfilistä ole. Vitsi, vitsi...

Mainittakoon vielä, että keikalla testattiin uutta materiaalia; ensiesityksensä sai enemmän tai vähemmän väliaikaisilla sanoituksilla läpi vedetty "Paha saa parhaat päältä" -rymistely.

Kiitoksia mainiolle yleisölle! Erityiset kiitokset juomatarjoilusta!

PAHA KAKSONEN / PUB KATSE, JYVÄSKYLÄ 09.09.2006: 01 EI SE SATU 02 SIKS OON MÄ PÄKKI 03 TEMPPU 04 PAHA SAA PARHAAT PÄÄLTÄ 05 ANNA MENNÄ 06 NAULA PÄÄHÄN 07 HYVIEN TEKOJEN ÄÄRELLÄ 08 KONEHUONEEN KUNINGAS 09 HAUSKA PITÄÄ MEITÄ 10 TAKSI ALLE JA TAVASTIALLE 11 PAHA KAKSONEN 12 ANNA PALAA (TURBONEGRON GET IT ON)