TANSSISALI LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ 28.10.2011
Hekumania-albumin julkaisua juhlistettiin kotikaupungissa Tanssisali Lutakossa. Lämmitimme samalla lauteet Kotiteollisuudelle.
Jonka kanssa muuten soitettiin bändin historian ensimmäinen keikkakin keväällä 2005.
Setti alkoi klo 22, mikä tarkoitti
odotetustikin sitä, että osa yleisöstä oli vasta valumassa paikalle
ensimmäisten sointujen rämähtäessä ilmoille. Mutta tyhjille seinille ei
onneksi tarvinnut musisoida edes silloin.
Kolmen
vartin pituisen hikisen vetäisyn jälkeen oli sellainen olo, että
taidettiinpa soittaa bändin historian paras keikka. Myös yleisöltä
baarin puolella saatu poikkeuksellisen runsas palaute (kuten eräänkin
herrasmiehen "en ole koskaan kuullutkaan teistä, mutta tehän olitte
helvetin hyviä") tuki tätä päätelmää.
Keikan jälkeen alkoivatkin sitten
sen sortin bakkanaait, että vieläkin hirvittää muistellessa. Kiitos ja
anteeks vaan ihan kaikille tasapuolisesti.
Yleisön edustajan kuvaamaa videota löytyy Youtubesta: Kaiken kivan kieltäjät, Naula päähän ja Hyppää satulaan.
Oheiset hienot kuvat on puolestaan ottanut Hanna-Kaisa Hämäläinen. Lisää fotoja keikalta löytyy täältä.
PAHA
KAKSONEN / TANSSISALI LUTAKKO 28.10.2011: 01
HEKUMANIA 02 KALIFORNIAAN 03 KAIKEN KIVAN KIELTÄJÄT 04 YÖN
KUNINGATTAREN PAARIA 05 NAULA PÄÄHÄN 06 PUHUN JA PUSSAAN 07 ÄLY HOI ÄLÄ
JÄTÄ 08 ROUVA SÄHKÖPIISKA 09 MINÄ ELÄN 10 HYPPÄÄ SATULAAN 11
TAKSI ALLE JA
TAVASTIALLE 12 PAHA KAKSONEN