Etusivulle

ILOKIVI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2006

Koska kampusalueella sijaitseva Ilokivi on hieman syrjässä Jyväskylän ydinkeskustasta, on sinne usein varsin vaikeaa saada yleisö paikalle. Näin kävi nytkin. Siinä missä edellinen keikkamme soitettiin täydelle salille, oli Ilokiveen meitä, Ainakaunista ja Vaarnaa saapunut kuuntelemaan muutama kymmenen ihmistä. Edellisen illan Risto-keikka oli varmasti vetänyt myös suurimmat livekunnot Ilokiven vakiokävijöistä, eli yliopisto-opiskelijoista.

Kun tätä osasimme etukäteen ounastella, ei tilanne päässyt jurppimaan. Andur-klubin järjestäjien puolesta moinen tietysti harmitti.

Lystiä oli kuitenkin soittaa, ja kun meille vielä kannettiin bändiesittelyn aikana jaloviina-paukut tarjottimella (se on parasta yleisön palautetta se!), niin mikäs oli rämistellessä.

Keikan alku tosin oli hieman kompasteleva, kun tämän kirjoittajan kitaravahvistin ei suostunut päästämään pihaustakaan siinä vaiheessa, kun alkuintro oli ohi ja olisi pitänyt alkaa möykätä. No, nytpähän tiedämme senkin, että jos Tech 21 Trademark 120 -combon lattiapedaalin piuha ei ole aivan kokonaan paikallaan, mykistyy koko vahvistin.

PAHA KAKSONEN / ILOKIVI, JYVÄSKYLÄ 10.10.2006: 01 HAUSKA PITÄÄ MEITÄ 02 SIKS OON MÄ PÄKKI 03 TEMPPU 04 ANNA MENNÄ 05 NAULA PÄÄHÄN 06 HYVIEN TEKOJEN ÄÄRELLÄ 07 KONEHUONEEN KUNINGAS 08 TAKSI ALLE JA TAVASTIALLE 09 PAHA KAKSONEN