top html web page design software download

BIOGRAFIA

Viime vuonna joku kirjoitti jossakin, että Tiisu pelastaa suomirockin. Voi olla, Tiisu on mainio bändi. Paha Kaksonen on kuitenkin eri asialla. Se tuo rockin takaisin suomirockiin. 

Jyväskyläläinen räyhärockryhmä Paha Kaksonen hyökkää uudella albumillaan Kovaäänisten naisten kukkula suomenkielisen rockin eturintamaan sähkökitarat tanassa. 

Nupit kaakossa -tyylisen ilmaisun lipunkantajien neljäs albumi on jymäkkä kokoelma rockbiisejä, joiden kertosäkeet ovat suuria ja taustakuorot mahtipontisia. Myös tuliset kitarasoolot ovat aina kuuluneet ilmaisupakin välineistöön. 

Pulssia nostattavan levyn vaikutteet on haettu muun muassa 1970-1980-lukujen taitteen klassisen hard rockin ja heavyn parista. Toki nelikkko kumartaa edelleen myös Turbonegron ja rosoisen punkräimeen alttarille.

Mistään tunkkaisesta pastissista ei silti ole kyse: Paha Kaksonen ei missään tapauksessa soita retrorockia. Bändin paalutuksesta voi löytää sävyjä yhdestä jos toisestakin suunnasta, mutta yhtä selkeää esikuvaa onkin jo vaikeampi nimetä.  

Levyn pohjat (rummut, basso ja komppikitarat) on äänitetty parissa rivakassa sessiossa livenä. Tavoitteena oli taltioida svengaava ja hengittävä elävä bändi. Ei klikkiin soittamista, ei copy-paste-editointia. Rosoa saa olla.

Paha Kaksonen on perustettu vuonna 2004 Jyväskylässä. Se on julkaissut aikaisemmin kolme studioalbumia, jokusen ep-levyn sekä läjäpäin musiikkivideoita.

--

Siinä faktat uusimmasta albumista siististi pähkinänkuoressa. Seuraavassa asiaa vähän laveammin Otto J:n ja Hässin sanomana:

”Tunnemme kaikki toisemme pitkän ajan takaa ja olemme soittaneet samoissa bändeissä ennenkin. Kesällä 2004 tuli sellainen olo, että nyt tämä musiikkitouhuissamme viime aikoina vallinnut "ihan kiva" -meininki saa riittää. Päätimme perustaa yhtyeen, joka soittaa juuri sellaista perseelle potkivaa kovaäänistä ja raakaa rockmusiikkia, mistä me diggaamme.

Paras mahdollinen rytmiryhmä rekrytoitiin lähipiiristä. Päätimme samalla että tässä orkesterissa laulamisen hoidamme itse. Aikaisempaa lead-laulukokemusta meillä kummallakin on vain kännisestä karaokesta.

Sanoitukset rajattiin heti alusta alkaen käsittelemään rock’n’rollin parhaiden perinteiden mukaisesti elämän iloja: viina ja kiima ovat olleet innostuksen aiheita rockin esihistoriasta asti, kysykää vaikka Chuck Berrylta ja Little Richardilta.

Hedonismi kaikissa muodoissaan on erittäin lähellä sydäntämme. Kaikkein vulgaareimmat ilmaisut olemme tosin jättäneet moukkamaisemmille sanasepoille.

Musiikissamme yhdistyy stadion rockille tyypillinen pullistelu ja punkin rosoinen aggressiivisuus. Debyyttilevyämme kuvailimmekin stadionpunkiksi.”

HÄSSI: laulu ja kitara
OTTO J: laulu ja kitara
PECTUS: basso ja laulu
T. MÜLLER: rummut ja laulu

Ex-jäsenet: Metzger: basso (2004-2006)

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen. Vasemmalta oikealle: T. Müller, Pectus, Otto J, Hässi.