Etusivulle

Info
HÄSSI: LAULU JA KITARA

Info
OTTO J: LAULU JA KITARA

Info
PECTUS: BASSO JA LAULU

Info
T. MÜLLER: RUMMUT JA LAULU

Rämäkän suomenkielisen rockin sanansaattaja Paha Kaksonen palaa parrasvaloihin 5.10.2011 julkaistavalla kolmannella albumillaan. Hekumania tarjoaa isokätisen kitararockin aallonharjalta hurjan sukelluksen hedonismin ja välillä jopa maanisiksi yltyvien pakkomielteiden syövereihin.

Selkeästi bändin parhaaksi tuotokseksi nouseva Hekumania on roteva rocklevy, jossa rapsakka riffittely kohtaa suorasukaisen tarttuvat melodiat. Toisin kuin niin monet muut nykypäivän suomalaiset rockbändit, ei Paha Kaksonen esitä särömyräkällä naamioitua iskelmäjollotusta.

Sen sijaan orkesteri ammentaa musiikilliset vaikutteensa mm. Turbonegron, AC/DC:n ja Motörheadin kaltaisten räyhähenkien tuotannosta. Rock on iloinen asia! Slaavilainen molliuikutus on edelleen jätetty synkempien kollegojen huoleksi.

Ei sillä, etteikö bändi olisi saanut osaansa myös elämän varjopuolista. Laulaja-kitaristi Otto J:lla todettiin vakava sairaus kesällä 2009, joka vaati säännöllistä sairaalahoitoa lähes vuoden ajan. Valtaosa Hekumanian kappaleista tehtiin tuona aikana.

Rankka kokemus ei kuitenkaan levyltä kuulu. Kokopitkä onkin siksi myös ylistyslaulu elämälle: sille huumavalle hetkelle, jolloin eilistä ja huomista ei tarvitse murehtia, kaikki tuntuu järjestyvän ja arska paistaa helottaa. Hekumania!

Jyväskylässä vuonna 2004 perustettu Paha Kaksonen on julkaissut Hekumaniaa ennen kaksi albumia (Paha Kaksonen, 2006 ja Kovaa hyvä tulee, 2008). Kovaa hyvä tulee sijoittui Rumban vuoden 2008 lukijaäänestyksessä Vuoden kotimainen albumi -sarjassa jaetulle sijalle kymmenen yhdessä Apulannan Kuution kanssa.

Siinä faktat siististi pähkinänkuoressa. Seuraavassa asiaa vähän laveammin Otto J:n ja Hässin sanomana:

Tunnemme kaikki toisemme pitkän ajan takaa ja olemme soittaneet samoissa bändeissä ennenkin. Kesällä 2004 tuli sellainen olo, että nyt tämä musiikkitouhuissamme viime aikoina vallinnut "ihan kiva" -meininki saa riittää. Päätimme perustaa yhtyeen, joka soittaa juuri sellaista perseelle potkivaa kovaäänistä ja raakaa rockmusiikkia, mistä me diggaamme.

Paras mahdollinen rytmiryhmä rekrytoitiin lähipiiristä. Päätimme samalla että tässä orkesterissa laulamisen hoidamme itse. Aikaisempaa lead-laulukokemusta meillä kummallakin on vain kännisestä karaokesta.

Sanoitukset rajattiin heti alusta alkaen käsittelemään rock’n’rollin parhaiden perinteiden mukaisesti elämän iloja: viina ja kiima ovat olleet innostuksen aiheita rockin esihistoriasta asti, kysykää vaikka Chuck Berrylta ja Little Richardilta.

Hedonismi kaikissa muodoissaan on erittäin lähellä sydäntämme. Kaikkein vulgaareimmat ilmaisut olemme tosin jättäneet moukkamaisemmille sanasepoille.

Musiikissamme yhdistyy stadion rockille tyypillinen pullistelu ja punkin rosoinen aggressiivisuus. Debyyttilevyämme kuvailimmekin stadionpunkiksi.

Diskografia

Albumit:
Paha Kaksonen (03/2006)
Kovaa hyvä tulee (05/2008)
Hekumania (10/2011)

Muut:
Käy päälle hullun lailla -ep (2005)
Nyt tuntuu hyvältä/Ei tuhlata aikaa -single (2007)
Puhun ja pussaan -single (2009)
Elävänä Red Neckin lavalla 28.1.2011 -live (2011)

Diskografia tarkemmin täällä


Ex-jäsenet: METZGER: BASSO (2004-2006)